Minä väitän, että päättäjien tärkeimpiä tehtäviä, ehkä jopa tärkein, on varmistaa hyvä ja onnellinen tulevaisuus.

Ja mikäpä enemmän symboloi tulevaisuutta kuin meidän omat lapsemme ja nuoremme. Heille me jätämme tämän maailman elettäväksi, heille myös lankeaa meidän tekemiemme päätösten hyvät & huonot hedelmät.

Meillä pitää olla voimavaroja ja toimivia keinoja turvallisen koulumaailman tarjoamiseksi. Keinot puuttua nopeasti kaikkeen kouluväkivaltaan – sekä henkiseen, että ruumiilliseen. Keinot tarjota laadukasta opetusta. Keinot auttaa nuoria ja lapsia hädässä. Keinot kantaa vastuumme näiden lapsukaisten kehityksestä. Sillä jos me emme sitä tee, niin kuka?

Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus tasavertaiseen kasvuun. He eivät voi vaikuttaa mihin syntyvät, eivätkä kotiensa edellytyksiin huolehtia heistä, eivät varallisuuteen, eivät turvallisuuden tunteeseen. Mutta koko kylä, kaupunki ja jopa maakunta, voi kyllä heitä kannatella ja heistä huolehtia. Yhdenvertainen lapsuus ja nuoruus on jokaisen lapsen oikeus.

Näillä kasvavilla ihmisillä on myös oikeus tietää ja luottaa, että kun he aikuiseksi kasvavat, on heillä vielä terve ja monipuolinen luonto & elinympäristö. Heillä on oikeus elää maailmassa, jota me emme etukäteen pilaa ja tärvele. Heillä on oikeus saada ympäröivä luonto hyvässä kunnossa elettäväkseen. Kaiken hyvinvoinnin lähtökohta on loppujen lopuksi hyvinvoiva luonto. Luonnosta me elämme ja osa luontoa olemme erottamattomasti. Ilman tervettä ympäristöä, mekin sairastumme.

Kaikkien päätösten takana ei ole kyse siitä, mitä me haluamme, vaan mitä me tarvitsemme ja ennen kaikkea mihin lapsillamme on oikeus? Ratkaiseva kysymys on – mitä me jätämme jälkipolvillemme?