Puolustuspuhe poikkeaville ja sortuneille
Olen törmännyt viime aikoina enenevissä määrin ihmisten tapaan hyvinkin vapautuneesti kommentoida ulkonäköä asianomaisille. Ja olen havainnut kärkeviä mielipiteitä, joiden mukaan muun muassa ylipainoisten, tupakoivien ja muita paheita harrastavien ihmisten pitäisi kovasti skarpata ja parantaa tapansa. Aika parjaavia, syyllistäviä ja syrjiviä on osa näistä ajatuksista. Tätä vääristyneiden asenteiden kasvua ei missään nimessä helpota medioiden tavat käsitellä erilaisia poikkeavuuksia. Muun muassa Iltasanomissa toimittaja Mikael Mattila kirjoitti (19.9) varsin erikoisin sanakääntein kuningattaren sihteerin avustajan pituudesta. Tämä artikkeli ehti olla luettavissa n 10 tuntia, kunnes ilmeisen iso palautemäärä sai lehden korjaamaan adjektiivejaan. Eikä näiden asenteiden muuttamiseen auta uutisointi (esim. YLE 22.9.) lihavien lisäkustannuksista yhteiskunnassa.
Näitä kommentteja esittäviä ”normaalista” poikkeavassa ulkonäössä ilmeisesti häiritsee esimerkiksi seuraavat: Pituus on väärä, jos se ei naisilla ole 160–175 cm, miehille sallitaan noin max 2m pituus. Lyhyiden miesten kokemuksia en osaa kuin arvailla. Lihavat ovat provosoivia ja yhteiskunnalle kalliita. Tupakoitsijat lähestulkoon yhteiskunnan vihollisia nro 1.
Ylipainosta, lihavuudesta ja tupakoinnista.
Edellä mainittuja muistutetaan usein yhteiskunnalle lankeavista kustannuksista, mitkä kuitenkin ovat loppupeleissä aika marginaalisia (Ylen jutun mukaan lihavat vs. normaalipainoiset 866 €/vuosi) Erityisesti ottaen huomioon mm ylipainoisten ja tupakoitsijoiden maksamat verot. Puhumattakaan siitä, etteivät kaikki tutkimuksetkaan ole yksimielisiä siitä, onko lihavien ja/tai tupakoivien yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset kuitenkaan viime kädessä negatiivisia. Vuosien varrella on ollut myös esillä laskelmia, minkä mukaan epäterveistä elämäntavoista jää yhteiskunnalle jopa suurempi potti, kuin ”terveistä” – saatikka himourheilevista – kanssaihmisistä. Paheisiin sortuneet kun harvemmin elävät vuosikymmeniä nauttien vanhustenhuollon palveluista ja eläkkeistään.
Harva kuolee terveenä ja kukaan ei kuole kuluitta.
Meistä jokainen, varsinkin eläkeikään päässeet, saa elämänsä varrella jonkun diagnoosin. Ja jokaisen diagnoosin hoito maksaa jotain. Hyvinvointiyhteiskuntana meidän kuuluu auttaa ja hoitaa jokaista. Demokratiaan ja ihmisarvoon panostavan yhteiskunnan onnistumisesta kertoo eniten se, miten sairaita ja heikossa asemassa olevia autetaan ja kuinka paljon yhteiseen hyvään panostetaan.
Jokainen ylipainoinen ja eritoten lihavuuden kriteerit täyttävä varmasti jo itsekin kärsii omasta painolastistaan. Joillekin ihmisille nuo painolastit kertyvät ainoastaan korvien väliin ja sydämelle, toisilla myös vatsamakkaroiksi. Fysikaaliset syyt, perimä ja sairaudet vaikuttavat myös. Eikä ylensyönnin lisäksi muutkaan, epäterveelliset ja koukuttavat tavat, ketään varsinaisesti loppupeleissä ilahduta. Ei tupakointi, ei alkoholi eikä varsinkaan huumeet. Myös peliriippuvuus aiheuttaa rumaa ja kallista jälkeä. Ja joskus jopa oikein innokas urheiluharrastus saattaa pahasti rikkoa tukielimiä ja, niin kuin ylipainoisilla, myös monilla urheilijoilla on polvet sekä nilkat kovilla. Kaikkien riippuvuuksien ja yli- (sekä alipainon) taustalla on aina oikeita kuormittavia syitä. Joskus geneettisiä tai sairauksien aiheuttamia, joskus mielenterveyden häiriöistä johtuvia, stressiperäisiä tai ulkopuolisen maailman luomien paineiden aiheuttamia.
Ollaan ihmisiksi ihmisille!
Joten voimme varmaan jo nyt, näinä moderneina aikoina, ruveta puhumaan ja ajattelemaan toisistamme kauniisti. Median edustajat ja toimittajat voisivat tarkkaan harkita mitä ja miten julkaisevat. Kaikki vanhemmat ja kasvattajat voimme miettiä, minkälaisia asenteita ja kommunikaation malleja tarjoamme lapsillemme.
Kukaan meistä ei voi täysin ymmärtää eikä tietää, mitä taakkoja toiset sisällään kantavat. Ei loukata kanssaihmisiä.